11.октября 2008 года , Санкт-Петербург

«Алексис Киви -основоположник финской литературы»

img_0571klub2.jpgimg_0570klub3.jpg

img_0568klub1.jpgimg_0567klub.jpg

СПАСИБО ВСЕМ  УЧАСТНИКАМ  ВСТРЕЧИ!!!

Aleksis Kivi – suomen kirjallisuuden perustaja.

Syntyi lapsi syksylla –

Tuulet niin vinhasti vinkui –

Tuult? oli koko elama,

Nahnyt ei kesaa, ei kevatta,

Eli vain syksysta jouluun.

 

Kyyneltyy silma Jumalan –

Taivaan kunttilat loistaa –

Siis suvi sull? olkohon ikuinen!

Mut virka, poikanen poloinen,

Ken olet ja mista sa tulet?”

 

Laulaja olen ma laadultain” –

Tuulet niin lauhasti tuoksuu –

tulen tahtosesta ma pienesta,

Min nimi on Maa”. – ”Mihin kuolit sa?”

Kurjuuteen kuolin ja nalkaan”.

 

Eino Leino. Aleksis Kivi (ote)

 

Aleksis Kivi oli syntynyt 10.10. 1834 ja kuoli 31.12.1872. Han joutui elamaan hankalassa ajassa. Sen kauden poliittinen ilmapiiri oli aivan muuttumassa: piti paikkansa porvarillisia reformia. Virallisena kielena oli ruotsi ja suomi oli kansanmiehien kieli. Eli rukoltiin latinaksi, luettiin ruotsiksi aj tyoskeneltiin suomeksi. Se kileten taistelu vaikutti myos yleison mielta ja politiikan tilannetta.

Kirjallisuuden tilanne tassa kaudessa oli erikoine. Kirjoja kirjoitettiin myos ruotsiksi, suomea ei kaytetty. Kirjallisuudessa hallitsii voimakkaita ja jonkin verran ahdasnakoisia perinteita. Realisimia eika romantismia ei ollut, vallitsevana tyylina oli idealismi. Suomen elamantapa oli kovin idealisoitu. Suurin limpiteos oli Lonnrotin laatima Kalevala.

Aleksis Kivi antoi kirjallisuuteen paljon uutuksia. Hanen roolinsa on verrattava Aleksanteri Pushkinin asemaan Venajan kirjallisuudessa. Kivi oli ensimmainen amattikirjailija. Aiti halusi hanet olevan pappina, mutta han sanoi tulevansa kirjailijaksa ja runoilijaksi kuin Runeberg. Mutta Runeberg kirjoitti ruotsiksi, samalla kun Aleksis Kivi luo teoksinsa suomeksi. Ennen hanta ei kukaan uskaltanut kirjoittaa suomeksi, koska kuulijakunta oli liian pieni. Kuka tulee lukemaan? Rahattomia talollisia, talonpoikia…

Teoksissa nakyy historiallisuutta ja historiallista risteytta. Se oli aivan uusi nakokulma: sankareita ajkojen risteyksella. Siita alkaa melkein joka teos. Kiven taide on konkreettista ja reaalista, mutta samaan aikaan ihan yliajallista. Se on tarkoitettu jokaiselle tulevaisuudessa elavalle ja jokaiselle menneisyyteen jaaneelle. Kiven mukaan aika on dynaamista, ei se pysy paikaan, se siirtyy, se liikkuu. Muutoksia on ihan vaistamattomia.

Me naemme maailman kansan silmin. Kansakin nauraa paljon – huumori tuli uudeksi ominaisuudeksi. Kirjoittaja ja sankarinsa nauravat laille, siviilisaatioille, itselleen.

Teatteri. Aleksis Kivi oli suomen teatterin luoja. Ensimmaisena suomenkielisena ensi.iltana oli Lea (1869) – raamattullinen draama. Naispaaosa oli ruotsalasella nayttelijattarella, joka ei osannut sanaakaan suomeksi. Han oppi koko roolin ulkoa. Muut naytelmat: Karkurit (1866), Yo ja paiva (1867),Margareta (1871)

Kiven sankareita ovat viimeiset vanhan ajan kulttuurin ja aatteiden kantajat. He ovat ihan Kalevalan sankarimaisia. Heidan jokainen teko on liioitellut, tulee se olla karhunpyynti, lounas tai peltotyot. Sankarit tuovat universaalista merkityksesta. Teoksissa on henkilon ja uuden todellisuuden, maailman isku tai voi sanoa jopa yhteenajo. Henkilo tuomitsee kaikkea omasta vanhasta nakokulmasta, mutta ei se enaa toimii. Pitaa sopeutua. Kullervo kuolee – han ei halua sopeutua. Seitseman veljesta sopeutuu – heillla on perheet, tuvat jne. lopussa. Kullervossa on viela voimassa ikivanha veren laki. Se vastustaa persoonamatonta laetta.

Kiven kuuluisin romaani ”Seitseman veljesta” kutsutaan joskus saduksi, novelliksi dialogeissa. Veljekset keskustelevat palon elamasta, laista, ihmisten tavoista. Siina ilmenee heidan luonteita. Jokainen veljes on itsenainen persoona omine ajatuksineen. He ovat taynna vapautta ja muinaista voimaa. Joskus sanotaan, etta ei sita voi pitaa Suomen kirjallisuden suurimpana teoksena: veljekset juopottelevat, laiskottelevat jne. Mutta he ovat reaaliset kansanmiehet. Sellaista on todellisuus.

Teoksessa on useita folklorisia seikkoja: numero 7 itse on maaginen, liioittelu taidekeinona (esim., satuinen voima), monta seikkailua.

Siina on kaksimielinen loppu. Veljekset tulevat viihdoinkin kotiin Jukkolaan. He opiskelevat, menevat naimisiin, saavat karjaa, tupaa, kayvat kirkossa. Mutta me tulemme ikavoimaan heidan vapaisia ja viilia metsaseikkailuja. Pitaa valita – siviilisatio vai se muinainen selkea sielu?

Aleksis Kivi on Suomen omaperaisin runoilija. Han kirjoitti loppusoinuttomia runoja. Monet kriitikot sanovat, etta se on perinteiden ulkopuolella eika kelpaa mihinkaan. Runoissa on dynaamikka, maailman loppumattomuus, silmankantamattomuus. Maailma on fantaastisesti suuri ja eeppinen. Kuuluisin kokoelma on Kanervala (1866), josta loytyy ihania kappaleita, esimerkiksi Keinu, Ikavyys, Lintukoto.

Siis, Kivi toi kirjallisuuteen uuden kehitysuran, uusia nakokulmia, kovista perinteista riippumattomuutta, folkloretta (kansanperinnetta) ja syvaa monipuolista taidetta. Valitettavasti aikalaisia ei ymmartanyt hanta, erityisesti runoilijana (raivoisin kriitikko oli suomen kielen professori Albert Alchqvist). Aleksis Kivi eli kauheassa koyhyydessa ja tuli aivan mielisairaaksi elaman lopuksi. Hanesta tuli suosittu kansankirjailja vain kuolemansa jalkeen…

Один из активнейших участников нашего Клуба Владимир Михайлович оставил свои комментарии к этой встрече:

«Участники встречи убедились, что за довольно трудными грамматическими моментами финского языка скрывается сокровищница финской литературы и культуры.
Хотелось, чтобы подобные встречи проходили как можно чаще.
И хотя последние строки стихотворения “Sydameni laulu” звучат очень печально —

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma…

(очевидно, что Алексис Киви понимал, что он проигрывает земную схватку с этим жестоким миром),-
ему замечательно отвечает Эйно Лейно

On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme liskoihin leimuvin
Tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jaa, mut henki taivahalle.»

Будем рады встретиться с вами снова…